PROJEKTIT



Olen jo jonkin aikaa keskittynyt pitkälti kuvaamaan hevosten ja koirien käyttäytymistä. Molempia eläinlajeja seuratessa tulee opittua paljon, mitä voin käyttää myös toisessa työssäni eläinkouluttajan assistenttina. On ollut todella mielenkiintoista oppia kouluttamaan eläimiä, ei vain tarkkailemaan niitä kameran takaa.

Nämä kaksi asiaa nivoutuivat yhteen mielenkiintoisessa ja haastavassa Myrsky-elokuvassa, jossa toimin sekä eläinkouluttajana että still-kuvaajana. Kaukasianpaimenkoirat ja niiden sukulaiset olivat uusia tuttavuuksia eikä sellaista tilaisuutta tule toiste.



Toinen asia, johon on viime vuosina mennyt paljon aikaa, oli Nepalin norsukoulutusprojekti. Tässä WWF:n ja WSPA:n rahoittamassa projektissa (josta voit lukea lisää WWF:n sivuilta). Norsuihin ja niiden kouluttamiseen tutustuminen oli upeaa mutta erityisen etuoikeutettu olin saadessani tavata niin monta asiantuntevaa ja ystävällistä ihmistä.




ALKU  KUVAAJA  GALLERIA  HINNASTO  YHTEYS  PROJEKTIT
V
A
L
O
K
U
V
A
A
J
A

M
I
N
N
A

T
A
L
L
B
E
R
G